perjantai 17. heinäkuuta 2015

Relaxed Summer Style

Moi,

Eilen oli jännittävä päivä, kun sain tehtyä ensimmäisen postaksen. Innostuneena jatkan kirjoittelua. Jään tänään neljän viikon lomalle, joista kolme ensimmäistä huiskin menemään siellä sun täällä pois kotiympyröistä. Suurimmalla todennäköisyydellä postailuun tulee heti tauko.

Huomenna lähden reissuun tyttöporukalla ja minulla on tiedossa aurinkoa, lämpöä ja rannalla rötväämistä. Ehkä myös vähän viiniä ja tanssimista :) Kesäisin ja erityisesti reissuissa tykkään pukeutua normaalia boheemimmin, rentoihin mekkoihin tai shortseihin, jotka voi asustaa lisäämällä hatun, liivin tai läjittäin koruja. Tai vaikka kaikki nämä, more is more. Lämpimänä vuodenaikana pukeudun harvoin pitkiin housuihin. Vaikka tänä kesänä on ollut kylmää, niin olen palellen ottanut kaiken irti hameista ja mekoista. :)

Tässä vähän inspiraatiota reissupukeutumiseen. Hetkiin, kun kaiken ei tarvitse olla niin justiinsa. Hassua, että itse joudun miettimään pukeutumistani eniten silloin, kun haluan näyttää rennolta ja huolettomalta. :)


Löysin Lisan blogin muutama kuukausi sitten ja ihastuin hänen tapaansa kerrostaa vaatteita. Mielestäni look on tietyllä tavalla bomeemi, luultavasti tuo hienosti leikattu toppi saa sen aikaan. Asussa on silti tiettyä minimalistisuutta ja ehkä kovuuttakin mukana, mistä pidän.

I found Lisa's blog few months ago and I really love the was she layers clothes and knows how to add things together. I think this look has a little bit bohemian edge to it. I guess it's that great top that makes it happen. The ouffit is still minimalistic and it has certain roughness that I like.


IMG 2252

Jenniellä on ihana musta verkkomekko päällä. Täydellinen hellemekko rannalle :) Itse olen viime aikoina tykästynyt mustan käyttöön. Ennen aina ajattelin, että se on tylsä väri ja sitä käyttäessä hukkuu massaan. Mutta mielestäni erityisesti kesällä se antaa raikaan kuvan, vaikka vanha ohjenuora kuuluu, että silloin käytetään vaaleita sävyjä ja värejä. Kiltin tytön tavat kapinoida, haha :)


Tämä tyyli on poikkeaa täysin erilainen edellisestä. Ainolla on aivan ihastuttava kaftaani/tunika päällä. Tuon hiuspannan kanssa kokonaisuudesta tulee minulle mieleen etninen prinsessa, hienostunut semmoinen :)

Ihanaa viikonloppua!


Kuvat: Lisa Rvd, Fashion Fusion,Uino

Follow my blog with Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti